Tänään on saatu sekä hyviä uutisia, että huonoja uutisia. Aloitetaan niistä hyvistä.

Kalusteasentajat kävivät tänään punnertamassa komerot ja kaapit paikoilleen. Tupa saikin kertaheitolla uutta ilmettä, talo on heti paljon valmiimman ja asuttavamman oloinen. Tässä kohtaa (vielä) ollaan ihan tyytyväisiä tehtyihin väri-, ovimalli- ja vedinvalintoihin.

Pikkuisen on suhareilla tuntunut olevan kiire, ihan joka paikka ei ole viimeisen päälle tehty. Vaikken vielä ehtinytkään "suurennuslasilla" tarkastamaan asennuksia, niin muutamia iskemiä ja riipuja on tummiin oviin tullut. Täytyy tuossa lähipäivinä siivota kalusteet kaikesta pölystä ja törystä, niin pystyy paremmin arvioimaan vahinkoja.

Yksi laatikoston liukumekanismi ei ottanut oikein toimiakseen. Pienen tarkastelun jälkeen näin, että asia korjaantuisi pienellä säätötempulla - siispä korjasin asian pois häiritsemästä.

Keittiön tiskikaapista puuttuu ovi, tulee varmastikin jälkitoimituksena. Eteisen ja tuulikaapin komeroiden hattuhyllyt on jätetty asentamatta, hyllyt olivat väärää värisävyä.

Tänään on myös timpureita käynyt työmaalla. Taskulampun valossa saatoin havaita, että ainakin terassin katelippa on saatu valmiiksi. Vielä kun se terassikin valmistuisi jonakin päivänä.

Ilta menikin enimmäkseen kalusteasentajien jälkiä siivotessa, aika tolkuttoman monta säkillistä ja laatikollista sitä roskaa oli kertynytkin. Kiikutin myös hankkimani ulkoseinävalaisimet tuulikaappiin tyrkylle, jos vaikka tulisivat vahingossa asennettua paikoilleen, kun sähkärit tulevat kalustamiskäynnille.

Sitten niihin huonompiin uutisiin. Olin jo lähdössä töistä kotiinpäin, kun taskussa pirahti. Talotehtaalta soitettiin ja kerrottiin, että porrastoimittaja toimittaisi tilatut portaat vasta maaliskuussa. No sehän ei millään muotoa käy päinsä, ensi viikolla pitäisi jo päästä muuttotouhuihin. Vaikkei kiroilu varsinaisesti kuulu tapoihini, niin pari pahaa sanaa pääsi lipeämään puhelun loputtua.

Kyllä on taas ihmeellistä säätöä näiden portaiden kanssa. Elo-syyskuun vaihteessa valmiiksi tapeltu porrasasia menee läskiksi aivan viimeisellä metrillä. Talotoimittaja tilaa portaat nyt pikatoimituksena uudelta hovihankkijalta, sieltä pitäisi jonkun ottaa huomenna yhteyttä yksityiskohtien tiimoilta. Jään odottamaan yhteydenottoa mielenkiinnolla, saapa nähdä tulevatko portaat ensi viikolla.

On ihme, jos selviän tästä projektista ilman aivovauriota, sen verran pahasti ja usein pääkopassa keittelee. Sarvethan minulle on jo kasvaneet...