Päivän valoisat hetket ovat perin lyhyet näin joulukuussa. Ensilumet ovat sulaneet pois aikoja sitten, musta maa nielee vähätkin valonrippeet. Päivän valjettua on syytä käyttää valoisat hetket tehokkaasti hyväkseen.

Sumuisessa aamussa ryhdyin pystyttämään viikolla hankittua pyykinkuivaustelinettä. Sateenvarjomallisen telineen keskiputkelle piti työohjeen mukaan valaa perustus. Valumuotiksi sai kelvata asennuspaikkaan kaivettu maakuoppa, jonka vuorasin muovilla.

Kuivabetonia oli jäänyt keväältä jemmaan vajaa säkillinen, jonka käytin valua varten. Koska betoni ei olisi riittänyt täyttämään koko kuoppaa, valoin sekaan myös joukon nyrkin kokoisia kiviä. Ennen valua olin laittanut muutaman harjateräksen pätkän pystyyn kuopan pohjalle, muutaman teräksen väänsin mutkalle kivi- ja betonikerrosten väliin. Valun keskelle laitettiin törröttämään sinkitty putki, johon teline myöhemmin työnnettäisiin.

Päivemmällä ähelsin neljää pihan pylväsvalaisinta paikoilleen. Yksi valaisinperustuksista ei ollut samalla linjalla muiden kanssa, sen paikkaa ja korkeusasemaa piti hiukan säätää lapion ja rautakangen kanssa. Valaisinten kiinnittämiseen nikkaroituja sovitinkappaleita piti myös säätää rälläkällä hiukan lyhyemmiksi, jotta sovituksesta tulisi jämpti.

Napautin sovittimet kiinni betonikartion reikään, missä ne istuivatkin nyt napakasti. Laitoin vähän vaseliinia pultin kierteisiin ja pylväät muttereilla kiinni sovittimiin. Tovin kuluttua olikin pihatien varressa hieno rivi valaisimia. Ovatkin niin hienot, ettei ne sähköä taida tarvitakaan... mutta tilataan silti sähkäri tekemään kytkennät, niin niistä on jotakin hyötyä myös pimeällä.

Hämärän jo laskeutuessa tyrkkäsin pyykinkuivaustelineen pystyyn ja rupesin virittelemään naruja paikoilleen. Pimeä tulikin nopeasti, kaikkia naruja ei yksinkertaisesti enää nähnyt pujottaa telineen rei'istä. Jatkamme harjoitusta huomenna.