Nurmikon pohjien jyrsintä jatkui tihkuisessa sunnuntaisäässä. Ohikulkeva kirkkokansa mulkoili paheksuvasti, kun tempoilin papatinta käyntiin hieman ennen kirkonmenojen alkamista. Tuosta yhdestä perspektiivistä katsoen sunnuntainen työnteko on sieltä Jumalattomimmasta päästä - ei auta itkut markkinoilla, nämä työt on saatava tehdyksi oli pyhäpäivä tai ei.

Tälle päivälle jäänyt nurmenpuolisko olikin sitten se kovempi pala, koko päivä meni juurakoiden kanssa ryskiessä ja rynkyttäessä. Jyrsittävällä alueella oli ennen paljon puita, mistä syystä myös juuria löytyi kiitettävän paljon.

Etenkin vanhan poppelin ympäristö suunnilleen 15 m säteellä oli rankka savotta jyrsittäväksi, maan pintakerros oli täynnä sinne sun tänne risteilevää juuristoa. Käytännössä maanpinnan ensimmäinen kymmenen sentin kerros oli kuin yhtä puuta, olisi pitänyt ymmärtää pyytää kaivuria kaapimaan juurakkoinen pintamaa pois tuolta tontin kulmalta.

Vaikka jyrsimeni onkin vanha, niin kyllä siinä riittää kiinnipitämistä kun tullaan riittävän juurakkoiselle tai kiviselle aluelle. Terät vetävät, veuhtovat ja pompottavat kymmenien kilojen painoista rakkinetta äkäisesti ja täysin ennalta arvaamattomaan suuntaan.

Kädet, hartiat ja selkä ovat aivan hellinä päivän puurtamisen jälkeen, saa nähdä kykenenkö aamulla vääntäytymään ylös sängystä. Onneksi urakka tuli kutakuinkin valmiiksi, seuraavaksi pitäisi ryhtyä tasoittelemaan multia.